maanantai 13. joulukuuta 2010

paperia vai bittejä?

Katselin tänään Kuningaskuluttajaa ja siellähän oli aiheena E-kirjojen lukulaitteet. Meillähän oli jo mahdollisuus yhdessä lähiopetustapahtumassa kokeilla sellaista. Omat odotukset kyseinen laite ylitti; se oli paljon parempi kuin mitä odotin, jopa kirjamainen. Nyt tämän syksyn aikana on myös paikalliseen kirjakauppaan ilmestynyt myyntiin sähköisten kirjojen lukulaitteita. Melkoisen suolaiseen hintaan.. En oikein itse usko että olen ihan pian kyseistä laitetta ostamassa (nyt en enään uskalla sanoa ”ei ikinä”, vaikka mieli ehkä tekisi). Itse pidän enemmän paperisesta kirjasta, vaikka täytyy kyllä myöntää että lukulaite voittaa mennen tullen tietokoneen näytöltä lukemisen. Myös ajatus siitä että tuohon pieneen läpyskään mahtuu jopa satoja kirjoja kiehtoo, toisaalta myös kauhistuttaa: jos kadotan lukulaitteen, kadotan myös kaikki kirjani? Pidän myös siitä että kirjat ovat fyysisesti kirjahyllyssäni ja voin käydä niitä selailemassa ja katselemassa koska vain. Pidän painetun kirjan tuoksusta ja ostan joskus kirjoja ihan puhtaasti ulkonäön perusteellakin. Itse e-kirjoja ei suomeksi vielä suuria määriä ole, mutta englanniksi niitäkin on saatavilla jo mukavasti. Myös se millaiseen formaattiin e-kirjat lukulaitteineen ja lukuohjelmineen tulevaisuudessa asettuvat, on vielä arvailujen varassa. Minulle henkilökohtaisesti oli yllätys, että kyseessä on näin monimutkainen asia (kerto varmaankin enemmän siitä kuinka paljon olen asiaa miettinyt, kun asian monimutkaisuudesta). E-kirjat lukulaitteineen tulevatkin tulevaisuudessa (ja jo nyt!) olemaan mielenkiintoinen haaste kirjastoille. Jotkut kirjastothan jo lainaavat lukulaitteita (esim. Espoon kirjasto). Tosin ilmeisesti kirjastoilla ei ole oikeuksia varsinaisten e-kirjojen lainaamiseen (lähde: http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/12/kirjastoilla_ei_ole_oikeuksia_e-kirjojen_lainaamiseen_2186537.html), tosin muissa Pohjoismaissa e-kirjojen lainaus onnistuu kyseisen jutun mukaan jo ongelmitta. Joten miksipä se ei olisi tulevaisuudessa mahdollista myös Suomessa? Itse en usko että e-kirjat lukulaitteineen tulevat koskaan korvaamaan perinteistä kirjaa, mutta voivat olla ihan hyvä vaihtoehto perinteisen kirjan rinnalla. Itse voisin kuvitella käyttäväni lukulaitetta työkäytössä ja kenties matkustaessa. Kaikkia kirjojani en kuitenkaan olisi valmis vaihtamaan bitteihin, en edes vaikke ne olisivat merkittävästi edullisempia...

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Venäjä ja sosiaalinen media

Taannoin ollessani työmatkalla Pietarissa törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin, joka käsitteli sosiaalista mediaa ja työnhakua Venäjällä. Jo silloin ajattelin, että tästä aiheesta kirjoitan blogiin. No aikaa on jo kerennyt kulua yli kuukausi, mutta vanhan sanonan mukaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mielestäni aihe on hyvin mielenkiintoinen, koska perinteinen (suomalaisten?) mielikuva venäläisistä ei ehkä sovi oikein tähän kuvaan. Muutenkin itseäni kovasti kiehtoo erot suomalaisten ja venäläisten välillä, myös mielikuvat toisistamme.

Tässä osuudessa käytetyt luvut perustuvat The St.Petersburgissa 26. lokakuuta 2010 julkaistuun artikkeliin ”Headhunters Turn to Networking sites” (kirjoittaja Olga Kalashnikova). Sosiaalinen verkostoituminen on suositumpaa Venäjällä, kuin mitä se on meillä kotoisessa Suomessa. Venäläiset viettävät keskimäärin 9,8 tuntia kuukaudessa erilaisilla sosiaalisen verkostoitumisen sivuilla, se on yli kaksinkertainen määrä verrattuna maailman keskiarvoon, joka on 4,5h. (Suomessa vastaava luku on/oli 5h) Venäjällä suosituin sosiaalisen verkoistoitumisen sivusto on VKontakte, lähes 28 miljoonaa kävijää. Meillä tutumpi facebook on vasta sijalla viisi, omaten vain 4,5 miljoonaa kävijää Venäjällä. Vkontakte on samanlainen sivusto, kuin facebook, pääasiallisesti käytössä Venäjällä. Oman kokemuksen mukaan sanoisin myös Facebookin suosion olevan melkoisessa kasvussa itäisessä naapurissa (tämä perustuu tosiaan vain omiin kontakteihin, ei tilastoihin). Mutta mihin venäläiset käyttävät sosiaalisen verkostoitumisen sivuja? Tietysti samoihin asioihin kuin me suomalaisetkin; sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mutta yllättäen sosiaalisen verkostoitumisen sivustot näyttävät olevan hyvin aktiivisessa käytössä työn etsinnässä, myös työntekijöiden etsinnässä. Antal Russian asiantuntijoiden mukaan 10-30 % työntekijöistä (riippuen alasta) löydetään erilaisten sosiaalisten verkostojen sivujen kautta. Aikamoinen luku! Mutta artikkelin mukaan sosiaalisen verkoston sivustojen kautta saadaan aikaan vain ensimmäinen yhteydenotto, eli ei riitä että on sosiaalisessa verkostossa mukana. Artikkelissa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan on tärkeää antaa itsestään riittävästi tietoa (ammatillista tietoa!) ja pitää huoli ettei tiedot eri sivustoilla ole ristiriitaisia. Erityisesti sosiaalista mediaa hyödynnetään etsittäessä jonkin suppean alan erityisosaajaa. Suosituimpia sivustoja työntekijöiden etsimiseen Venäjällä ovat LinkedIn, Professionali.ru, Webby.ru ja Pro2.ru. LinkedIn on käsittääkseni käytössä yleisesti myös Suomessa.

Itse en ole milläkään sivustolla mukana, jonka tavoitteena on ammatillinen verkostoituminen. Olisikin mukava kuulla teidän kokemuksia näistä sivustoista! Onko joku saanut töitä tällaisen sivuston kautta? Tai kokenut nämä sivustot hyödyllisiksi muuten? Ja sopiiko teidän mielikuviin tilastotiedot venäläisten sosiaalisen median käytöstä?

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Hiljaiseloa

Aika kuluu nykyään niin kovin nopeasti, mutta ajattelin ilmoittaa myös tänne että hengissä ollaan ja en ole vielä lopettamassa tätä :) Muutamasta hyvästä aiheesta on jo tekstit valmisteilla. Alunperin olin vähän epäileväinen koko tehtävää kohtaan, mutta nyt kun olen tässä alkuun pääsyt, niin täytyy sanoa, että tämähän on kivaa! On mukava kun käytte kommentoimassa blogia, se innostaa ja kommenteista saa aina uutta pohdittavaa, joten kiitoksia kommenteista!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Sosiaalinen media, mitä se on?

Nykyään lähes päivittäin törmää sanapariin ”sosiaalinen media” erilaisissa yhteyksissä. Tietysti opintojeni myötä törmään siihen erityisesti yhdistettynä kirjastoon. Nyt tämän blogin pidon myötä aloin pohtimaan tarkemmin sen merkitystä.
Mitä kummaa se tarkoittaa?
Mitä se pitää sisällään?
Onko tämä vain yksi uusi muotisana, jonka sisältöä ei välttämättä monikaan ymmärrä?
Aikani asiasta tietoja etsittyä päädyin edu.fi –sivustolle, josta löytyy osuus ”Mikä ihmeen sosiaalinen media?” (linkki: http://www.edu.fi/materiaaleja_ja_tyotapoja/tvt_opetuksessa/mika_ihmeen_sosiaalinen_media ) Sivustolta löytyi minulle paljon hyödyllistä ja selventävää materiaalia. Siellä sosiaalinen media on määritelty seuraavasti: ”sosiaalinen media ei ole pelkkää tekniikkaa….. Se on teknisessä ympäristössä tapahtuvaa yhteistoimintaa”. Tähän ajatukseen haluaisinkin tarttua. Sosiaalinen media ei ole vain sitä että joku tuottaa sisältöä nettiin, vaan se edellyttää myös osallistumista vastapuolelta. Kirjastolle varmasti melkoinen haaste; miten saada asiakkaat osallistumaan?

Minusta on mukava käydä kirjastossa ja katsella mitä siellä on tarjolla, mahdollisesti jopa lainata jotakin, tai jos ei lainata, niin selailla muutama mielenkiintoinen lehti läpi. On myös mukavaa että voin nykyisin helposti nähdä facebookista, jos kirjastossa on jotakin mielenkiintoista tapahtumaa lähiaikoina. Mutta hyvin harvoin, asiakkaana, haluan kertoa mielipidettäni, ajatuksiani tai toiveitani kirjastoon. Olen siis hyvin passiivinen kirjaston käyttäjä. En oikein usko eroavani suuresti muista käyttäjistä. Miten nykykirjasto voi hyötykäyttää sosiaalista mediaa, jos asiakkaat ovat kaltaisiani osallistumattomia lurkkijoita? Ja onko kirjaston asiakkaat niin passiivisia kuin ajattelen?

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Kirjasto facebookissa -miksi ihmeessä?

Olen itse sitä sukupolvea, jonka kuuluisi periaatteessa osata sujuvasti käyttää facebookkia, twitteriä jne. Toki minullakin on facebookissa oma tili ja siellä käyn kohtalaisen useasti, mutta aika vähäistä sen käyttö on. Joskus olen kokenut facebookista olevan jopa jotakin hyötyä (eli olen löytänyt joitakin vanhoja ystäviä sitä kautta), mutta pääsääntöisesti en sieltä ole mitään (ainakaan virallista) tietoa etsinyt. Työnikään puolesta en ole facebookkia joutunut/saanut käyttää.

Jo jonkin aikaa on ollut havaittavissa monien laitosten, yritysten jne. jalkautumista facebookiin. Itse olen vähän ihmetellyt, että miksi ihmeessä? Mitä ne siellä tekee? Ja hyötyykö siitä kukaan mitenkään? Aloitin itse seuraamaan kahden paikallisen kirjaston (maakuntakirjasto ja yliopiston kirjasto) tapahtumia facebookin kautta vähän aiemmin kuin perustin tämän blogin. Nämä kirjastot eivät myöskään ole facebookissa kovin kauaa olleita, alle 6kk molemmat. Minulle oli yllätys, että nämä löytyivät facebookista. Ja eivätkä muuten ole ainoat kirjastot: Facebookin haku kirjasto sanalla tuottaa tuloksia 112, eli aikamoisen määrän.

Seuraamieni kirjastojen sivut ovat olleet todella positiivinen yllätys! En esimerkiksi ole koskaan ollut näin tietoinen siitä kuinka paljon maakuntakirjastolla järjestetään tapahtumia, nyt näen aina kirjautuessani facebookiin, mitä tapahtumia on tulossa. Eli ainakin minun kohdallani facebook toimii loistavana tiedotuskanavana tapahtumista yms. Toki tapahtumat olisivat nähtävissä myös kirjaston nettisivuilta, mutta valitettavasti minä en niitä sieltä huomaa. Ainoat syyt minulle vierailla kirjaston nettisivuilla on tarkitstaa onko jokin tietty kirja saatavilla kirjastosta ja tarkistaa omien lainauksien tila (joko ne kaikki on taaaas myöhässä?!?). Paikallisia ilmaisjakelulehtiäkin luen mielestäni melko ahkerasti, mutta tosi harvoin sieltä kirjaston tapahtumia omiin silmiin osuu.

Minua kiinnostaisi kovasti kuulla mitä mieltä kirjastossa työskentelevät ovat kirjastoista facebookissa: Onko siitä teille iloa ja hyötyä? Vai onko se vain pakollinen paha? Ja toki mielelläni kuulisin myös muiden kirjaston käyttäjien kokemuksia kirjastoista facebookissa.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Ensimmäin kerta... melkein!

Sain opintojeni kautta tehtäväksi aloittaa blogin pidon. Tehtävä on minulle ainakin osoittain mieluinen, koska olen jo aimmin pohdiskellut blogin aloittamista, tosin vain harrastusten arkistointia varten. On siis olemassa mahdollisuus että jatkossa tämä blogi alkaakin käsittelemään minun intohimoani käsitöihin. Nyt kuitenkin aloitetellaan kirjastoalan opintojen kautta.

Aloitin tämän vuoden alussa kirjasto- ja tietopalvelualan ammatilliset erikoistumisopinnot Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Olen aiemmin opiskellut teknisen puolen koulutuksen ja sen puolen hommissa olen yhä vieläkin. Liekö iskenyt se kuuluisa kolmenkympin kriisi, kun aloin viime syksynä pohtimaan mitä oikeasti elämältäni haluaisin. Nykyinen työnikin on innostava ja tavallaan hyvin pitkälti sitä mitä haluan tehdä, mutta myös hyvin kuluttava ja vaativa. Kai elämään on muutakin mahduttava kuin työ? Itsetutkiskelun jälkeen päätiin heittää järjen nurkkaan ja aloin selvittämään missä olisi mahdollista opiskella kirjastonhoitajan pätevyys. Olin onnekas ja pääsin opiskelemaan Kajaanin ammattikorkeakouluun! Opinnot alkoivat tammikuussa ja mielestäni olen oppinut hyvin paljon kevään aikana. Ryhmässämme ei ole montakaan, jolla ei olisi kokemusta kirjastossa työskentelystä, mutta minä olen kuitenkin yksi heistä. On ollut ilo tutustua koko porukkaan ja koen että olen saanut paljon kanssaopiskelijoiltani, jotka alaa jo paremmin tuntevat. Tämän syksyn aikana olisi tarkoitus pohtia tässä blogissa kirjastojen palveluja ja näkyvyyttä verkossa.