Olen itse sitä sukupolvea, jonka kuuluisi periaatteessa osata sujuvasti käyttää facebookkia, twitteriä jne. Toki minullakin on facebookissa oma tili ja siellä käyn kohtalaisen useasti, mutta aika vähäistä sen käyttö on. Joskus olen kokenut facebookista olevan jopa jotakin hyötyä (eli olen löytänyt joitakin vanhoja ystäviä sitä kautta), mutta pääsääntöisesti en sieltä ole mitään (ainakaan virallista) tietoa etsinyt. Työnikään puolesta en ole facebookkia joutunut/saanut käyttää.
Jo jonkin aikaa on ollut havaittavissa monien laitosten, yritysten jne. jalkautumista facebookiin. Itse olen vähän ihmetellyt, että miksi ihmeessä? Mitä ne siellä tekee? Ja hyötyykö siitä kukaan mitenkään? Aloitin itse seuraamaan kahden paikallisen kirjaston (maakuntakirjasto ja yliopiston kirjasto) tapahtumia facebookin kautta vähän aiemmin kuin perustin tämän blogin. Nämä kirjastot eivät myöskään ole facebookissa kovin kauaa olleita, alle 6kk molemmat. Minulle oli yllätys, että nämä löytyivät facebookista. Ja eivätkä muuten ole ainoat kirjastot: Facebookin haku kirjasto sanalla tuottaa tuloksia 112, eli aikamoisen määrän.
Seuraamieni kirjastojen sivut ovat olleet todella positiivinen yllätys! En esimerkiksi ole koskaan ollut näin tietoinen siitä kuinka paljon maakuntakirjastolla järjestetään tapahtumia, nyt näen aina kirjautuessani facebookiin, mitä tapahtumia on tulossa. Eli ainakin minun kohdallani facebook toimii loistavana tiedotuskanavana tapahtumista yms. Toki tapahtumat olisivat nähtävissä myös kirjaston nettisivuilta, mutta valitettavasti minä en niitä sieltä huomaa. Ainoat syyt minulle vierailla kirjaston nettisivuilla on tarkitstaa onko jokin tietty kirja saatavilla kirjastosta ja tarkistaa omien lainauksien tila (joko ne kaikki on taaaas myöhässä?!?). Paikallisia ilmaisjakelulehtiäkin luen mielestäni melko ahkerasti, mutta tosi harvoin sieltä kirjaston tapahtumia omiin silmiin osuu.
Minua kiinnostaisi kovasti kuulla mitä mieltä kirjastossa työskentelevät ovat kirjastoista facebookissa: Onko siitä teille iloa ja hyötyä? Vai onko se vain pakollinen paha? Ja toki mielelläni kuulisin myös muiden kirjaston käyttäjien kokemuksia kirjastoista facebookissa.
Blogissa pohdiskellaan kirjaston palveluja ja näkyvyyttä verkossa. Jatkossa blogi voi hyvinkin laajentua myös muihin aiheisiin.
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
lauantai 4. syyskuuta 2010
Ensimmäin kerta... melkein!
Sain opintojeni kautta tehtäväksi aloittaa blogin pidon. Tehtävä on minulle ainakin osoittain mieluinen, koska olen jo aimmin pohdiskellut blogin aloittamista, tosin vain harrastusten arkistointia varten. On siis olemassa mahdollisuus että jatkossa tämä blogi alkaakin käsittelemään minun intohimoani käsitöihin. Nyt kuitenkin aloitetellaan kirjastoalan opintojen kautta.
Aloitin tämän vuoden alussa kirjasto- ja tietopalvelualan ammatilliset erikoistumisopinnot Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Olen aiemmin opiskellut teknisen puolen koulutuksen ja sen puolen hommissa olen yhä vieläkin. Liekö iskenyt se kuuluisa kolmenkympin kriisi, kun aloin viime syksynä pohtimaan mitä oikeasti elämältäni haluaisin. Nykyinen työnikin on innostava ja tavallaan hyvin pitkälti sitä mitä haluan tehdä, mutta myös hyvin kuluttava ja vaativa. Kai elämään on muutakin mahduttava kuin työ? Itsetutkiskelun jälkeen päätiin heittää järjen nurkkaan ja aloin selvittämään missä olisi mahdollista opiskella kirjastonhoitajan pätevyys. Olin onnekas ja pääsin opiskelemaan Kajaanin ammattikorkeakouluun! Opinnot alkoivat tammikuussa ja mielestäni olen oppinut hyvin paljon kevään aikana. Ryhmässämme ei ole montakaan, jolla ei olisi kokemusta kirjastossa työskentelystä, mutta minä olen kuitenkin yksi heistä. On ollut ilo tutustua koko porukkaan ja koen että olen saanut paljon kanssaopiskelijoiltani, jotka alaa jo paremmin tuntevat. Tämän syksyn aikana olisi tarkoitus pohtia tässä blogissa kirjastojen palveluja ja näkyvyyttä verkossa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)