lauantai 4. syyskuuta 2010

Ensimmäin kerta... melkein!

Sain opintojeni kautta tehtäväksi aloittaa blogin pidon. Tehtävä on minulle ainakin osoittain mieluinen, koska olen jo aimmin pohdiskellut blogin aloittamista, tosin vain harrastusten arkistointia varten. On siis olemassa mahdollisuus että jatkossa tämä blogi alkaakin käsittelemään minun intohimoani käsitöihin. Nyt kuitenkin aloitetellaan kirjastoalan opintojen kautta.

Aloitin tämän vuoden alussa kirjasto- ja tietopalvelualan ammatilliset erikoistumisopinnot Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Olen aiemmin opiskellut teknisen puolen koulutuksen ja sen puolen hommissa olen yhä vieläkin. Liekö iskenyt se kuuluisa kolmenkympin kriisi, kun aloin viime syksynä pohtimaan mitä oikeasti elämältäni haluaisin. Nykyinen työnikin on innostava ja tavallaan hyvin pitkälti sitä mitä haluan tehdä, mutta myös hyvin kuluttava ja vaativa. Kai elämään on muutakin mahduttava kuin työ? Itsetutkiskelun jälkeen päätiin heittää järjen nurkkaan ja aloin selvittämään missä olisi mahdollista opiskella kirjastonhoitajan pätevyys. Olin onnekas ja pääsin opiskelemaan Kajaanin ammattikorkeakouluun! Opinnot alkoivat tammikuussa ja mielestäni olen oppinut hyvin paljon kevään aikana. Ryhmässämme ei ole montakaan, jolla ei olisi kokemusta kirjastossa työskentelystä, mutta minä olen kuitenkin yksi heistä. On ollut ilo tutustua koko porukkaan ja koen että olen saanut paljon kanssaopiskelijoiltani, jotka alaa jo paremmin tuntevat. Tämän syksyn aikana olisi tarkoitus pohtia tässä blogissa kirjastojen palveluja ja näkyvyyttä verkossa.

2 kommenttia:

  1. Kolmas yritys toivottavasti toden sanoo ja onnistuu. Aloitat blogisi sujuvasti kertomalla taustastasi. Sitä täydentää mukavasti harrastuksesi esiintuominen. Noita neulontamalleja asiakkaat metsästävät välillä innokkaasti.
    Facebook kuulostaa olevan nuorille ainakin parempi tiedotuskanava kun kirjaston kotisivut. Toivon mukaan myös blogit tulevaisuudessa ovat kanava, joita käydään lukemassa ja ottamassa kantaa asioihin joustavassa vuorovaikutuksessa.

    VastaaPoista
  2. Täytyy myöntää että juurikin tuon neulomisen yms. käsitöiden takia olen itse pääasiassa blogeja lueskellut :)

    VastaaPoista